Oppiva inssi -tuki
10.1.2024
Haluaisitko, että opintojesi aikana olisi enemmän alasi tapahtumia ja tilaisuuksia? Haluaisitko keskustella alaasi liittyvistä asioista muiden kanssa ja oppia uutta? Haluatko kehittää omaa ammatillista osaamistasi?
KoIO ry tukee insinööriopiskelijoiden ammatillista kehitystä Oppiva inssi -tuen kautta. Tukea saa hakea kuka tahansa Kotkan tai Kouvolan kampuksen insinööriopiskelija. Tukea haetaan kuitenkin koko koulutusalalle. KoIO ry on varannut jokaista Kotkan ja Kouvolan tekniikan koulutusalaa kohden 100 euroa per kalenterivuosi. Lisäksi opiskelijat voivat saada neuvoja ja apua omien tilaisuuksien suunnittelemisessa. Tuen tarkoitus on rohkaista ammatilliseen kehitykseen, omien tilaisuuksien järjestämiseen, verkostoitumiseen ja ammatillisen identiteetin luomiseen.
Tilaisuuksien suunnittelemiseen apua saa matalalla kynnyksellä. Laittakaa sähköpostia osoitteeseen koiory@edu.xamk.fi tai suoraan KoIO ry:n koulutuspoliittiselle vastaavalle. Sovitaan yhdessä suunnitteluaika ja katsotaan, mikä voisi olla teidän alallenne sopiva tilaisuus. Tilaisuuksia voi olla esimerkiksi yritysvierailu, urailta tai koulutus. Sponsorointia varten tilaisuuden tulee täyttää tietyt kriteerit ja noudattaa annettuja ohjeita. Sponsoroinnin ohjeistuksen löydät KoIO ry:n nettisivuilta Toiminta-välilehdeltä. Tutustuthan ohjeisiin jo ennen tilaisuuden suunnittelua.
Oppiva inssi -tilaisuudet ovat aina tietyn alan insinööriopiskelijoiden itse järjestämiä. KoIO ry ei itse järjestä tilaisuuksia, vaikka tarjoaa tukea niiden järjestämiseen ja voi olla tilaisuudessa paikalla. Tilaisuuksista ilmoitetaan KoIO ry:n somekanavissa sekä nettisivuilla Oppiva inssi -postauksilla. Ilmoituksessa mainitaan, onko kyseessä vain tietylle alalle tarkoitettu tilaisuus vai kaikille avoin ammatillinen tilaisuus. Olethan siis tarkkana, milloin sinun alasi tai kaikille tarkoitettuja tilaisuuksia tulee!
Tehdään yhdessä insinööriopinnoista kehittävää, kiinnostavaa ja innostavaa!